Saaristonkodit - seutu - Taalintehdas - soutu

Taalintehdas

Historiallinen ruukkikylä uinuu keskellä luonnon rauhaa meren, järvien ja metsän sylissä. Uskomaton luonto käkkärämäntyisine kallioineen ja taivaalla liitelevine merikotkineen sekä tiilisokkeliset talot menneiltä ajoilta antavat alueelle persoonallisen leiman. Rantakadulla kävellessä merellisyyden ja kylän ystävällisen, välittömän rennon ilmapiirin aistii joka solullaan.

Taalintehtaan lukuisille upeille luontopoluille on helppo startata jopa aivan kylän keskustasta. Lisäksi ruukki ja sen satama toimivat erinomaisena lähtöpisteenä Saaristomeren Kansallispuiston mille tahansa reitille, oli käytössäsi sitten oma vene, polkupyörä, yhteysalus tai vaikka kanootti. Liikunnan ystäville on tarjolla runsaasti muitakin vaihtoehtoja, golf, laskettelu, vaellus sekä perinteisemmät aktiviteetit purjehduksesta ratsastukseen ja yleisurheilusta kuntosaleihin ovat kaikki ulottuvillasi.

Kuninkaallinen historia

Jo 1600-luvulla perustettu ruukki edustaa aikaa, jolloin Suomi kuului Ruotsin valtakuntaan. Tuona aikana rautatehtaan ympärille syntyi kukoistava teollisuusyhteisö, jonka eri vuosisadoilta peräisi oleva rakennuskanta antaa alueelle oman erityislaatuisen leimansa. Huvilat ja puistot sekä romanttiset asuintalot tiilisokkeleineen luovat ainutlaatuisen miljöön, jonka historian aistii joka solullaan.

Vierasvenesatama sekä muu keskusta-alue tarjoaa tämän kokoluokan kylän erinomaiset palvelut. Lisäksi kylän suosituilla torimarkkinoilla tavataan tuttuja ja kysellään kuulumiset. Ruukkimuseo, Söderlångvikin kartano ja venematkan päässä sijaitseva Pohjoismaiden korkein majakka, Bengtskär, ovat vain osa kulttuuripalveluja, joita täydentävät lukuisat tapahtumat, kuten Baltic Jazz, Norpas-festival ja September Open -saaristomarkkinat. Turisteja houkutteleva tarjonta on tehnyt Taalintehtaasta yhden Saariston vetovoimaisimmista matkailukohteista. Taalintehdas ei silti ole pelkkää turismia, muuttovoittoinen ja elinvoimainen seutu kasvaa ja voi hyvin kaikilla mittareilla.

Saaristonkodit - seutu - Taalintehdas - kuninkaallinen historia